Heipparallaa hännänhuiskuttajat ja terveiset Savosta:)
Nyt sitä meikäläinenkin on varsinainen varakaani - olen nimittäin reissannut ensimmäistä kertaa matkailuautolla ihan oikealla reissulla.
Olimme muutaman päivän tien päällä ja täytyy sanoa, että reissu meni hienosti, niin isäntäväen kuin meidän huntteroidenkin kannalta. Lähes koko ajan käyttäydyin esimerkillisesti, mutta äärimmäisen onnellinen olin kotiinpaluusta. Mikäs sen parempi paikka, kuin oma koti, vai mitä? Ja reissussa rähjääntyy - niin myös me huntterot:)
Siis lähes koko ajan käyttäydyin esimerkillisesti. No - muutaman kerran lähti lapasesta. Aina kun kyseessä oli ruoka-aika tai näytti siltä, että uloslähdön aika on koittanut (ts. aina kun auto parkkeerattiin), meikäläisillä alkoi tuttuun tapaan tsempalot. Ymmärtäähän sen, että kun vähän aikaa reissataan, niin haluaahan sitä päästä ulos jaloittelemaan ja nuuhkuttamaan uusia hajuja. Ja autossa moiset tsempalot ovat aika mielenkiintoiset. Kuvitelkaa huntterolauman tsempalot matkailuautossa - hännät huiskaa kolmeen eri suuntaan ja kaikki haluavat yhtä aikaa oviaukosta ulos. Meidän onneksemme emme mahdu yhtäaikaa ulos ovesta, mutta pikkuepeli pääsisi livahtamaan jalkojen välistä, jos uskaltaisi hypätä ulos. Onneksi ei uskalla. Pikkuepeli oli kuitenkin meistä kolmesta ainoa, joka rauhallisesti odotti uloslähtöä, vaikka karvapallolla oli varmaan suurin hätä. Osataanhan me isommat pidätellä vähän paremmin, ainakin vielä tässä iässä:)
Tassunnosto pikkusiskolle - pikkuepeli oli kieltämättä meistä kolmesta karvaturrista kaikkein reippain reissaaja. Ja mikä parasta - nyt se on virallisesti todistettu - pikkuepeli on sisäsiisti:) Ei yhtään vahinkoa koko reissulla ja muutenkin esimerkillistä käyttäytymistä, jos meikäläisen hännän puremista, kaulasta roikkumista ja hihnasta vetämistä ei oteta huomioon. Riehuminenhan menee normaaliin pennun käyttäytymisen piikkiin, meidän isompien huntteroiden pitää jo osata käyttäytyä, eikä moinen riehuminen ole soveliasta.
Reissullamme kohtasimme useita kavereita ja pääsimme nuuhkuttamaan karvaturrien jättämiä viestejä Savonlinnassa ja kalakukkojen kaupungissa Kuopiossa sekä monessa paikassa matkan varrella. Ja voi kuinka meitä karvaturreja riittää, niin myös niitä viestejä. Mutta kyllä me tytöt niitä jaksettiin lukea ja toki jätimme myös omat viestimme luettavaksi. Yhteenkään oman rotumme edustajaan emme törmänneet, mutta näimme serkkumme kaksoisolennon:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti