Hännänheilutuksen suomenmestari

Sen tittelin voittaisi meikäläisen pikkusisko, sillä häntä huiskuaa koko ajan. Tai oikeastaan ei huiskua tai heilu, vaan pyörii. 

Pikkuepeli näyttää olevan tosi onnellinen ja tyytyväinen oloonsa meidän isosiskojen joukossa. Ja hieno hommahan se on, sillä tulemme tosi hienosti toimeen keskenämme, kaikki kolme. Olemme kuin paita ja peput:)

Välillä tosin meno menee liian rajuksi, esimerkiksi niin kävi tänään. Pitäähän meidän päästä purkamaan energiaamme, sillä sitä löytyy muillekin jaettavaksi:) 

Isäntä oli nimittäin tänään ihmeissään, kun me kaikki kolme haukuimme suoraa huutoa; meikäläinen tosi kovaa ja kimeästi, isosisko kovaa ja matalalla kurkkuäänellä  ja pikkuinen nuorimmaisen innolla. Siinä oli semmoinen konsertti, että oksat pois. Onneksi ei asuta kerros- tai rivitalossa, koska silloin varmaan kuulisimme suorat sanat seinänaapureilta.

Meikäläinen ja pikkuepeli linssiluteina

Isosisko aina niin tyylikkäänä

www.blogit.fi

Terveiset Tuurista

Kyllä vaan - terkut Tuurista, neljänsadan kilometrin päästä kotoa. 

Aika pitkältä, onneksi ei tarvinnut juosta koko matkaa, vaan pääsimme helpolla - nukkumalla lähes koko matkan:)

Meikäläiset pääsivät pitkästä aikaa karavaanarielämän makuun ja siitähän me huntterot tykkäämme. Olemme valmiina heti, kun ilmassa on pienikin vihje lähdöstä:)

Pitänee nostaa meille huntteroille jälleen hattua, sillä osasimme käyttäytyä mallikkaasti koko matkan. Pysähdyksissä tosin olimme aina kiinnostuneempia kaikista uusista hajuista, kuin siitä, mitä oikeastaan pysähdyimme tekemään ... siis pissitauolle.

Yövyimme Keskisen kyläkaupan hotellin edustalla ja nuuhkuttelimme Tuurin ilmaa innokkaasti. Aikamoinen paikka ja melkein keskellä ei mitään, ainakin näin cityhuntteron mielestä:)

Isosiskolle kävi pieni kömmähdys, kun nukkumaanmenon aika tuli. Isosisko yritti hypätä sänkyyn nukkumaan, mutta erehtyi suunnasta ja hyppäsi vahingossa tiskipöydälle. Tai oikeastaan yritti hypätä - ilmankos tassut eivät pitäneet ja sisko mätkähti takaisin maahan. Olisi pitänyt huomata, että sänky oli paljon matalammalla kuin pöytä. No, eipä yrittänyt tiskipöydälle enää toista kertaa ja pääsi sänkyynkin vaivatta. Tosin ei yön aikana liikkunut sieltä mihinkään:)

Meikäläiset on autossa tosi rauhallisia, kuin pikkulapset konsanaan. Nukumme aina lähes koko ajan, kun auto on liikenteessä. Heti, kun matkanteko hidastuu tai pysähdymme, me tytöt aktivoidumme. Parasta matkustamisessa on se, että voi käpertyä siskojen tuttuun ja turvalliseen lämpöön.

www.blogit.fi

Vauhtia riittää ja huomenna jatkuu

Hellurei ja hellät tunteet!

Ja minullahan niitä helliä tunteita tällä hetkellä on - olen nimittäin jatkuvasti isosiskon selässä. Onko se tämä ikä, hormonit vai mikä? Nyt on nimittäin roolit kääntyneet päälaelleen:)

Olen muutenkin aika vauhdikkaalla päällä ollut koko viikon ja varsinkin tänään. Mutta niin ovat olleet sisarhuntterotkin - meillä on tänään ollut sellainen päivä, että oksat pois. Taitaa loma aiheuttaa myös meissä huntteroissa positiivista väreilyä:)

Päivä oli kaikenpuolin aivan ihana - aamulla starttasimme jo aikaisin mökille pihahommiin. Isäntäväen touhutessa omiaan, me kolme saimme juosta minkä tassuistamme pääsimme, ja mehän tytöt juoksimme. Vetelimme sellaisia juoksukaaria pihalla, että siinä olisi jääneet monet metsänelukat meille kakkoseksi, sellainen vauhti nimittäin meillä oli. 

Isosisko sai varsinaisen sätkyn, kun uskaltautui vahingossa vielä uimaan. Vesi oli jo aika kylmää -  olisittepa nähneet sen vauhdin, jolla isosisko ponkaisi lammesta ylös. Emännän mielestä se oli aika hupaisaa, mutta ymmärtäähän sen, kun isosiskon piti saada itsensä lämpimäksi mahdollisimman pikaisesti.

Pikkuepelikin on kasvanut sen verran, etten meinannut enää karkuun päästä. Aika nopeasti ollaan samalla viivalla, mutta sehän on vaan hyvä juttu. Välillä meikäläistä ihan jännitti, kun en millään saanut karistettua pikkuepeliä pois perästä. Silloin meikäläinen teki aika upeita ja vauhdikkaita yllätyskierroksia piharakennusten ympäri - ne yllätti pikkuepelin, sillä epeli meni ihan solmuun. Taisin juoksuttaa pikkuepeliä niin paljon, että se kostautui illalla. Pikkuepelin jalat on ihan piipussa, ylösnousu näyttää aika vaivalloiselta ja näyttää nukuttavankin pikkuista aikalailla. No, keräilköön voimia huomiseen - huomenna hommat jatkuu:)

www.blogit.fi

Ajetaan me tytöt Stigalla vaan...

Hellurei ja hellät tunteet!

Tänään oli upea syyssää ja hieno ilma mökkeilyyn. 

Me huntterot otimme kaiken ilon irti raittiista ilmasta, palloleikeistä ja hurjista juoksuharjoituksista. Juoksuharjoitukset olivat näköjään jääneet meiltä pahasti väliin, sillä nyt ei oikeastaan muuta tehtykään - ravasimme pitkin ja poikin mökkitanteretta. Ja voitte vain arvata  millä vauhdilla - no,  ihan täysillä tietenkin:)

Loppujen lopuksi päivä oli niin aktiivinen, että pikkuepeli simahti ihan kokonaan. Kotiinlähtökin tuotti pikkuepelille hankaluuksia. Pikkuinen ei olisi millään jaksanut enää kävellä omin tassuin autoon. Voi rassukkaa - kantohommiksi meni ja nyt sitten lepäilee kotona ja keräilee voimia:) Sellaisia ne bambinot on:)

Meikäläinen on siitä hassu tapaus, etten haluaisi ollenkaan emännän ajelevan ruohonleikkurilla. Ennen olin samanlainen isännän kanssa, mutta nykyään annan isännän ajella suht rauhassa.

Tänään yllätyksenä meikäläiselle emäntä hyppäsi puikkohin isännän tehdessä muita hommia. Meikäläinen haukkui ja haukkui, juoksin perässä ja yritin tehdä kaikkeni, että emäntä sammuttaisi koneen ja hyppäisi pois puikoista. Jotenkin meikäläiselle tuli sellainen hätä emännästä, että hypätä täräytin Stigan kyytiin. Siinä me tytöt sitten ajeltiin yhdessä ....ajetaan me tytöt Stigalla vaan, ei ole nurmikko rempallaan....

No eipä ajeltu kuin pikku pätkä, kun hyppäsin kyydistä. Mutta tästä tempusta pisteet meikäläiselle - emäntä lopetti ajeluhommat siihen:)

Ihanan syysilman ainoa miinus oli hirvikärpäset - ne oli sen verran tyhmiä tai huononäköisiä, että luulivat meitä hirviksi. Eihän ne voi kovin fiksuja elukoita olla, jos näin pahasti erehtyy. Tai sitten olivat  jo aivan epätoivoisia tässä vaiheessa syksyä. No, nuo elukat olivat myös jotenkin aikaisempaa vikkelämpiä - niitä ei meinattu saada millään kiinni, kun sukelsivat salamannopeasti turkin sisään.  Niitä sitten metsästettiin harjan ja kamman avulla. Onneksi hirvikärpäsiä ei sentään ole koko kesää, joku lohtu sentään:)

www.blogit.fi

Voi mikä vilpertti

Hellurei ja hellät tunteet!

Jos viikonloppuna oli rauhallista koirarintamalla, niin se taisikin olla harhaa ja täysin epänormaalia. Pikkuepeli on nimittäin ollut viime päivinä ihan mahdoton, tuttuun tapaansa:)

Meikäläisellä on pitänyt kiirettä, kun on pitänyt juosta karkuun pikkuepeliä niin sisällä, kuin ulkonakin. Meikäläisen molemmat takajalat on kohta tuusan nuuskana, kun pikkuepeli roikkuu niissä jatkuvasti. Alkuviikko on siis ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä:) Onneksi pikkuepelin pentuhampaat on sentään jo vaihtuneet kunnon koiran hampaisiin. Eihän tätä  puremista niillä naskaleilla olisi enää jaksanut kukaan, en edes minä.

Ja voi sitä meteliä, joka meistä kahdesta lähtee. Välillä ihan harmittaa isäntäväen ja isosiskon puolesta. Desibelit nousee meillä kahdella aika kovalle, kun leikki on ylimmillään. Siinä tarvitaan välillä jo isäntäväen avustusta, että desibelit saadaan laskettua jälleen normaalille haukkumisen tasolle. Ja mikä hupaisinta, isosisko katselee edelleen meitä huvittuneena vieressä tarkkaillen, ihan kuin tietäisi jotain mitä me nuoremmat emme tiedä.

Tuohon haukkumiseen liittyen, naapurin koira on edelleen meikäläiselle punainen vaate. Meikäläiselle ei näytetä hampaita kuin kerran, sen jälkeen jokainen sen  minulle tehnyt kuulee kunniansa. En voi luonnolleni mitään:(

Tämä tilanne koettiin taas eilen iltalenkillä, kun näin tutun hahmon pitkällä edessä tulevan kohti. Vaikka matkaa oli vielä reilusti, meikäläinen virittyi tähän kohtaamiseen ei niin toivotulla tavalla. Kohdalla päästin äänijänteeni auki ja kerroin mistä kana pissii:)

Samalla lenkillä oli myös ilon aiheita. Saimme vastaamme nuoren uljaan naapurin uroksen. Ja me tytöt nuuhkuttelimme ja niin nuuhkutteli tämä uroskin. Ja sehän meille sopi - olemmehan me samaa lajia ja rotua. Myös väri kävi yksiin:) Pikkuepelimme oli ihan täpinöissään, innokkaimpana oli tekemässä tuttavuutta tämän uljaan uroksen kanssa, vaikka tapasivat vasta ensi kertaa. Ei siis mitään rajaa innokkuudella, olisi edes vähän esittänyt välinpitämätöntä. Eihän kaikkien urosten perään voi olla, vai voiko? Varmaan ovat jatkossa ylimpiä ystäviä, eikä komistus enää katsokaan meikäläistä enää sillä silmällä:)

www.blogit.fi 

 

Rauhallista koirarintamalla

Hellurei ja hellät tunteet:)

Ja niitähän riittää - meiltä isäntäväelle ja tietenkin toisin päin. 

Tämä viikko on ollut jotenkin erilainen koirarintamalla - nimittäin erikoisen rauhallinen.

Rauhallisuus ei tarkoita toimettomuutta, leikkiä ja juoksua tai huntteroiden normaalia menoa. Vaan ylipäätään pikkuepeli on jotenkin rauhoittunut, eikä ole tehnyt tuhojaan - ainakaan ulkona. 

Toisin sanoen uusia kuoppia pihapiiriin ei ole ilmestynyt, eikä jo olemassa oleviin kuoppiin ole tullut lisää syvyyttä. Hyvä niin. 

Pihapiiri on saanut olla rauhassa, mutta sisällä kenkien käsittely jatkui yhden kengän osalta. Emännän mielestä tuo pikkuepelin käsittelemä kenkä ei ollutkaan enää hyvä käytössä ja vaatikin jo käsittelyä. Yksi ongelma tässä on se, ettei kenkä ollut emännän, vaan perheen jälkikasvun, joka nyt joutuu tallustamaan yksikenkäisenä:) Paleltuu raukka pieni, varsinkin kun syksykin on jo tulossa.

Meikäläinen on opettanut pikkuepelille paljon erilaisia asioita. Yksi niistä on ollut tällä viikolla suuressa käytössä. Olen nimittäin näyttänyt mallia miten pensaista syödään marjat. Ja hienosti on pikkuepeli taidon oppinut, välillä jopa kahdella tassulla pomppien yrittäen ylettyä ylimpiin marjoihin.

Isosisko katselee meitä nuorempia välillä ihan kuin vähän huvittuneena. Vähäsen komentaa meitä välillä ja jatkaa omia touhujaan. Isosiskon turvallisen silmän alla meillä on hyvä leikkiä, isosisko ilmoittaa kyllä, mikäli jotakin epätavallista on tiedossa tai kuulolla. 

www.blogit.fi