Herkut uhka linjoille ?

Pääsiäispyhät on vietetty ja paluu arkeen on edessä.

Myös me nelijalkaiset saimme herkutella - juhlistimme pyhäpäiviä suurimmalla mahdollisella herkulla mitä tiedän .... possunkorvalla .... tai tuttavallisemmin possarilla:) Ei kuitenkaan millä tahansa, vaan Rahulan Rehusta saatavilla possareilla.

Tiedän tasan tarkkaan missä näitä herkkuja meillä säilytetään ja osaan myös tarvittaessa itsekin infota isäntäväkeä, mikäli mielestäni olisin moisen herkun tarpeessa tai sellaisen vaikkapa hienolla käytökselläni ansainnut:)

Herkuilla on myös kääntöpuolensa.

Jokainen tyttö - niin myös meikäläinen, on tarkka linjoistaan. Se on välillä vaikeaa, kun tietää, että kuulun kaikkiruokaiseen rotuun. Sehän tarkoittaa sitä, että kaikki syötävä kelpaa, mikäli joku ei pistäisi jarruja minulle. Tarvittaessa saan kyllä tahtoni läpi - kun katson näillä ihanilla ruskeilla silmilläni anovasti suoraan silmiin:) Sitä ei nimittäin moni voi vastustaa:):)

Linjojen suhteen tilanne on meikäläisellä hieman parempi kuin isosiskolla.

Kuukausi sitten isosisko kävi rokotuksessa ja samalla kuuli sen mitä kukaan tyttö ei haluaisi kuulla, eikä kenellekään saisi tätä koskaan sanoa -  painoa on tullut liikaa - kääk!

Ohjeistuksena ruoka-annos olisi pitänyt pudottaa kolmasosaan ja kaikki herkut laitettava pannaan.

En ala, eikä ala isosiskokaan! 

Isosiskon ruoka-annosta toki pienennettiin ja herkkuja vähennettiin. Lenkillä olevat opetusherkut ovat edelleen mukana - tosin puolikkaina. Eli säästötalkoot on meilläkin:)

Mutta mikä parasta, isosiskon linjat ovat paremmat ja paino on tippunut - hitaasti, mutta varmasti :)

Kävimme pääsiäisenä mökillä nuuhkuttelemassa kevätilmaa. Samalla silmäilin vähän myös metsän petoja. Tarkkana saa nimittäin olla, sillä lähialueilla on liikkunut sekä susia, että karhuja.

Uskon kuitenkin siihen, että meidän metelöinnillämme mikään isompi metsäneläin ei halua tulla kilometriä lähemmäs meitä:)

Tosin viime kesänä törmäsin kyykäärmeeseen - onneksi se ei ehtinyt pistää minua. Ihmettelin kyllä suuresti, miksi se ei lähtenyt karkuun, vaikka kuinka kimeästi haukuin. Sanoin sille suorat sanat siitä, että se oli valinnut parhaan varjoisan lepopaikkana kesäkeittiön seunustan vierestä.

Onneksi tällä mökkireissulla mitään petohajuja ei nenään tarttunut. Siitä innostuneena meissä olikin pitelemistä - pallon perään juokseminen oli meikäläisen mökkikäynnissä pääosassa. Meikäläisen kunto näytti olevan parempi, koska isosisko väsähti jo ennen meikäläistä.

Oliko isosiskon väsähdys sen pienen ylipainon syytä vai olenko vain energisempi? Uskon itse tuohon jälkimmäiseen, sillä myös isosiskossa virtaa ja vauhtia riittää:)

Leikkimisen välillä ehdimme kuitenkin poseerata valokuvaa varten - kuvassa minä vasemmalla, isosisko oikealla.

Mnkälainen uusi tulokas mahtaakaan olla?

Onnitteluja en voi ottaa vastaan, koska en ole itse kantava - eikä ole isosiskonikaan:(

Olen aika pentumainen itsekin, joten vielä ei ole oikea aika. Onhan tässä vielä aikaa:)

Uusi perheenjäsenemme tulee tutusta ja turvallisesta Kennel Pebaronista, josta itsekin ponnistin maailmalle.Tähän on olemassa ihan hyvä syy, ainakin emäntäni tämän on itselleen perustellut:) 

Emäntäni on varsinainen koirahullu ja jo lapsena perheessä on ollut useampi koira. Siitä on lähtenyt liikkeelle haave jopa omasta kennelistä. Yksi perustelu ja suurin huolenaihe omien pentujen osalta on kuitenkin se, ettei emäntäni voi luopua tai siis oikeastaan ei pystyisi luopumaan yhdestäkään pennustamme. Olisihan se aika huippua, jos molemmat meistä saisimme pentuja - aikamoinen vipellys ja vilinä olisi talossa tiedossa:) Nyt ei ole kuitenkaan sen aika.

Emme ole ensimmäisiä koiria tässä perheessä - meillä oli kuulemma 15 vuotta sitten kultainen noutajauros, josta luopuminen oli niin raskasta, ettei meitä enää meinannut tähän perheeseen tulla. Onneksi toisin kävi - kaksi ihanaa yksilöä talossa ja kolmas tulossa, joten hyvällä matkalla kohti emännän haavetta ollaan matkalla.

Minkälainen uusi tulokas mahtaakaan olla? 

Itse olen kuulemma haukkumattomista vanhemmista, mutta voitte vaan kuvitella, mitä ääntä meikäläisestä lähtee. Mitä vauhdikkaampi leikki on kyseessä, sitä kovempi tai oikeastaan kimeämpi ääni minusta lähtee. Muutoin olen aika hiljainen, toisin kuin isosiskoni. Hänen tehtävänään ilmeisesti on ilmoittaa jokaisesta ulkoa tulevasta äänestä ja ohikulkijasta, itse en ole tähän lähtenyt. 

Minä tyttö rakastan palloleikkejä ja juoksemista yli kaiken. Onnellisimmillani olen mökillä, kun saan juosta ja uida niin paljon kun sielu sietää. Odotan jo innolla kesää:)

Palloleikit ovat myös isosiskoni mielestä parasta. Molemmat tietysti rakastamme samaa palloa:) Ei hätää, pystymme leikkimään yhdessä ja juoksemme kilpaa tuon saman pallon perässä. Välillä toivon, että pallonheittäjän kunto kestäisi enemmän ja hän jaksaisi heittää palloa kauemmin, sillä meissä kyllä virtaa riittää. Odotan innolla, että saamme uuden kaverin leikkeihin mukaan!

Tulossa perheenlisäystä

Kuulin kuukausi sitten, että meille on tulossa perheenlisäystä. Kääk! 

Luvassa mielenkiintoinen kesä, sillä muistoissa on aika, jolloin itse saavuin perheeni luo lähes kaksi vuotta sitten. Vastassa oli kaksivuotias isosisko, joka pelkäsi minua! Siis minua, pientä ihanaa mustaa pikkupalleroa, saman rodun edustajaa. Itse olin heti reipas ja otin välittömästi kontaktia (kuten luonteeseeni kuuluu) - isosiskosta tulikin mainio emonkorvike samantien ja hän auttoi suuresti hälventämään eroahdistusta omasta emostani.

Alku oli hankalaa, mutta nyt voin ilokseni kertoa, että olemme maailman parhaat kaverukset ja teemme yhdessä niin hyvät kuin hölmötkin asiat - pelkkä katse riittää ja menoksi - ja menoa riittää, niin sisällä kuin ulkonakin.

Yhteinen alkumme oli siis hankalaa - ensimmäiset kuukaudet tuntui siltä, ettei yhteistä säveltä isosiskon kanssa löydy. Isosisko juoksi jatkuvasti karkuun ja minä tietenkin perässä. Ainoa paikka,jossa hän oli turvassa minulta, oli sänky. Sinnehän en päässyt hyppäämään pitkään aikaan. Mutta heti, kun hyppyharjoitteluni tuottivat tulosta, ei pakopaikkaa isosiskolla enää ollut:) Hänestä varmaan tuntui, että kiusaan koko ajan, mutta halusin leikkiä. Olen nimittäin todella leikkisä ja iloinen tyttö. Emäntäni kertookin, että opetin myös isosiskon leikkimään. Tiedoksi, että isosisko on hieman arempi yksilö (tai oikeastaan aika paljonkin) kuin meikäläinen, tosin nyt kahden vuoden aikana myös isosisko on muuttunut meikäläisen vanavedessä:) Olen opettanut isosiskolle monia asioita, vaikka olenkin pienempi ja pippurisempi. Ja tiedoksi, olen muuten myös tosi fiksu:)

Nyt mielenkiinnolla odotan uutta perheenjäsentä, pikkusiskoa. Onkohan tuleva perheenjäsenemme  yhtä upea ilmestys, kuin minä nuorena yllä olevassa kuvassa?

Minä pääsen isosiskon rooliin. Emäntäni uskoo, että olen loistava esimerkki, mutta huolenaiheitakin on. Herättääkö uusi tulokas minussa tai isosiskossani negatiivisia tunteita. Muistelen nimittäin alkuaikoja, kun olin vielä tosi pieni. Isosiskoni sai mennä lenkille isännän ja emännän kanssa kolmistaan ja minä jäin kotiin nukkumaan. Isosiskon tullessa lenkiltä olin ovella innoissani vastassa, mutta isosisko olikin aikeissa karata muistaessaan, että olen talossa. Tuntui pahalta:(

Toivottavasti itse suhtaudun uuteen tulokkaaseen avoimemmin mielin, mutta kuka tietää. Löydämmekö jo alussa yhteisen sävelen vai onko kolmas pyörä liikaa? Sitä myös emäntäni miettii ja hän tietää, että tiedossa voi olla (siis erittäin todennäköisesti) myös negatiivisia tunteita, kun hellyydenkohde voi olla joku muu kuin minä tai isosiskoni.Tulen kyllä pitämään huolen siitä, että omat rapsutukseni pysyvät ennallaan tai jopa lisääntyvät. Ja kyllä tapani mukaan, pidän huolen myös isosiskosta:)

Tuleva pikkusiskomme syntyy kuukauden päästä. Kesäkuussa on H-hetki ja hän saapuu perheeseemme. Sitä kohti ja uutta kaveria jo odotellen :)