Tulossa perheenlisäystä

Kuulin kuukausi sitten, että meille on tulossa perheenlisäystä. Kääk! 

Luvassa mielenkiintoinen kesä, sillä muistoissa on aika, jolloin itse saavuin perheeni luo lähes kaksi vuotta sitten. Vastassa oli kaksivuotias isosisko, joka pelkäsi minua! Siis minua, pientä ihanaa mustaa pikkupalleroa, saman rodun edustajaa. Itse olin heti reipas ja otin välittömästi kontaktia (kuten luonteeseeni kuuluu) - isosiskosta tulikin mainio emonkorvike samantien ja hän auttoi suuresti hälventämään eroahdistusta omasta emostani.

Alku oli hankalaa, mutta nyt voin ilokseni kertoa, että olemme maailman parhaat kaverukset ja teemme yhdessä niin hyvät kuin hölmötkin asiat - pelkkä katse riittää ja menoksi - ja menoa riittää, niin sisällä kuin ulkonakin.

Yhteinen alkumme oli siis hankalaa - ensimmäiset kuukaudet tuntui siltä, ettei yhteistä säveltä isosiskon kanssa löydy. Isosisko juoksi jatkuvasti karkuun ja minä tietenkin perässä. Ainoa paikka,jossa hän oli turvassa minulta, oli sänky. Sinnehän en päässyt hyppäämään pitkään aikaan. Mutta heti, kun hyppyharjoitteluni tuottivat tulosta, ei pakopaikkaa isosiskolla enää ollut:) Hänestä varmaan tuntui, että kiusaan koko ajan, mutta halusin leikkiä. Olen nimittäin todella leikkisä ja iloinen tyttö. Emäntäni kertookin, että opetin myös isosiskon leikkimään. Tiedoksi, että isosisko on hieman arempi yksilö (tai oikeastaan aika paljonkin) kuin meikäläinen, tosin nyt kahden vuoden aikana myös isosisko on muuttunut meikäläisen vanavedessä:) Olen opettanut isosiskolle monia asioita, vaikka olenkin pienempi ja pippurisempi. Ja tiedoksi, olen muuten myös tosi fiksu:)

Nyt mielenkiinnolla odotan uutta perheenjäsentä, pikkusiskoa. Onkohan tuleva perheenjäsenemme  yhtä upea ilmestys, kuin minä nuorena yllä olevassa kuvassa?

Minä pääsen isosiskon rooliin. Emäntäni uskoo, että olen loistava esimerkki, mutta huolenaiheitakin on. Herättääkö uusi tulokas minussa tai isosiskossani negatiivisia tunteita. Muistelen nimittäin alkuaikoja, kun olin vielä tosi pieni. Isosiskoni sai mennä lenkille isännän ja emännän kanssa kolmistaan ja minä jäin kotiin nukkumaan. Isosiskon tullessa lenkiltä olin ovella innoissani vastassa, mutta isosisko olikin aikeissa karata muistaessaan, että olen talossa. Tuntui pahalta:(

Toivottavasti itse suhtaudun uuteen tulokkaaseen avoimemmin mielin, mutta kuka tietää. Löydämmekö jo alussa yhteisen sävelen vai onko kolmas pyörä liikaa? Sitä myös emäntäni miettii ja hän tietää, että tiedossa voi olla (siis erittäin todennäköisesti) myös negatiivisia tunteita, kun hellyydenkohde voi olla joku muu kuin minä tai isosiskoni.Tulen kyllä pitämään huolen siitä, että omat rapsutukseni pysyvät ennallaan tai jopa lisääntyvät. Ja kyllä tapani mukaan, pidän huolen myös isosiskosta:)

Tuleva pikkusiskomme syntyy kuukauden päästä. Kesäkuussa on H-hetki ja hän saapuu perheeseemme. Sitä kohti ja uutta kaveria jo odotellen :)