Itikat ja paarmat häiritsivät juhannuksen viettoa

Juhannusriennoista selvitty ehjin nahoin:)  Ainoana miinuksena olivat kaikenlaiset ötökät, joita Suomen suvessa tuntuu riittävän ihan meidän huntteroidenkin harmiksi asti.

Itikoita tuntuu riittävän sekä ulkona, että sisällä. Niitä sai hätistellä koko ajan. Eivätkä itikat olleet ainoa harmi. Aina kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ilmestyivät paarmat ärsyttämään meitä ja niitäkin oli ihan riittämiin asti. Ne lentelivät villisti ja tekivät yllätyshyökkäyksiä yrittäen kovasti päästä mahan alle puremaan. Niitä metsästettiin yhdessä emännän ja isännän kanssa. Isosisko antoi paarmoille parhaan vastuksen meistä kolmesta huntterosta - taisi saada haukattua muutaman paarman suuhunsa suoraan lennosta - aika näppärää. Meikäläinen ei tuohon vielä kyennyt, vaikka yritystä oli:) eikä pikkusisko osannut oikeastaan puolustautua vielä millään. Pikkuepelin aika meni muurahaisten tarkkailuun ja niiden perässä hyppimiseen. Voi noita pieniä:)

Ja pienistä puheenollen - serkkutyttö ja pikkuepeli löysivät varmaan jonkun yhteisen pentusävelen, sillä heillä leikkiä ja juoksua riitti ihan väsymiseen asti. Välillä jopa liiankin vauhdikkaasti. Tämä korjaantunee, kun pikkuepeli kasvaa ja pystyy juoksemaan yhtä vauhdikkaasti ja on kokonsa puolesta samalla viivalla me muut.

Meikäläinen oli jo vähän mustasukkainen - eikö serkkutytön pitänyt olla meikäläisen kamu? No, onneksi meillä isommilla huntteroilla oli oma leikki, johon pikkuepeliä ei vielä kutsuttu mukaan. Nimittäin vesileikki ja uiminen pallon perään.  Ja voi että meillä oli hauskaa, tosin nyt pitää korvia putsata oikein kunnolla, ettei leikki kostaudu ja johda lääkärin konsultaatioon. Ja muuten nyt on myös todistettu se, että serkkutyttökin osaa uida:) Ihan sukeltaa:)

Pikkuepeli kasvaa vauhdilla ja se näkyy myös juoksuvauhdissa. Meillä alkaa nimittäin olla jo ihan kivat juoksuleikit ja aika hyvin isosiskokin osallistuu leikkiin mukaan. Pikkuepeli on ollut meillä vasta kaksi viikkoa ja on jo täysvaltainen perheenjäsen. Mökillä pikkuepeli haluaa tutustua vähän liian paljon omien rajojemme ulkopuolisiin alueisiin eli haluaa mennä juuri sinne, minne meillä huntteroilla ei ole lupaa mennä. No, toivotaan että oppii, kun ikää tulee lisää. Ja kun sisällä vauhti kasvaa liian suureksi, menemme me isommat tytöt pöydän alle karkuun tai oikeastaan huilaamaan:)

Olen ottanut kunnia-asiakseni huolehtia pikkusiskosta. Seuraan silmä kovana, mihin pikkuepeli on matkalla ja valvon myös hänen lepohetkiään, ettei mikään ulkopuolinen pääse häiritsemään pikkuista. Emännän pyynnöstä annan pikkuiselle myös ohjeita ja käskyjä. Emäntä sanookin, että meikäläinen on varsinainen koulutttajakoira ja minusta on vaikka mihin. Hyödyntää kuulema koulutuksessa meikäläistä. Siihen en pistä ollenkaan hanttiin, hommahan on jo käynnistetty. Emäntä epäilee, että olen ollut entisessä elämässäni paimenkoira ja paimentanut satojen lampaiden ryhmää:):)

Minäkö sijaisimettäjä

Siltä se nimittäin tuntuu, kun pikkusisko pääsee livahtamaan yllättäen massun alle ja yrittää napata kiinni meikäläisen tissistä. Ja voitte vain arvata, että tuntuu tosi ilkeältä, kun naskalit iskeytyivät tissiin kiinni. Toivottavasti pikkuinen ymmärtää jo heti kättelyssä, ettei meikäläisestä tule kaivattua maitoa, eikä meikäläisestä tule varaemoa - sen tehtävän hoitaa isosisko ja aika hienosti jo hoitaakin. Isosisko on osoittanut kuluneen viikon aikana kuka on huntterolaumamme johtaja ja suhde pikkuepeliin on edistynyt mainiosti.

Viikonloppuna pikkuepeli teki ensimmäisen mökkimatkan. Onneksi ajomatka ei ole pitkä, koska pikkuruista tuntui hieman jännittävän autossa. Vaatii totuttelua, sillä enhän minäkään vielä hypi innosta automatkalla.

Ilma ei ollut paras mahdollinen, vetta tuli välillä taivaan täydeltä vaakatasossa ja tuuli oli aika hurjaa - emäntä pelkäsi, että tuuli vie pikkuepelin mennessään. Onneksi ei sentään. Tosin epäilen, että keli häiritsi ehkä enemmän emäntää ja isäntää kuin meitä - nythän oli pääasiassa suorastaan varsinainen koiranilma:)

Pikkuepeli oli jo täysin messissä mukana. Vauhtia oli kuin isommassakin huntterossa, tosin väsähdys tuli nopeammin kuin meillä isommilla tytöillä. Silloin kun väsähdys iski, oli vuorossa tutustumista milloin ruohonkorsiin tai pensaisiin:) Vaikka menoa ja meinkiä riitti, maltoimme myös välillä huilata. 

Pikkusiskon pauloissa

Tai oikeastaan hampaissa - nimittäin pikkusiskolla on aika terävät hampaat ja tuntuu käyttävän niitä jo sopivassa saumassa aika hanakasti. Ja kun kuvaa katsoo, ei kyllä uskoisi.

Jos en olisi yhtään osannut ennakoida pikkuepelin hyökkäyksiä, niin meikäläisessä olisi jo aikamonta hampaanjälkeä. Mutta meikäläinen olikin skarppi ja juuri sopivalla hetkellä osasin loikata syrjään noilta teräviltä naskaleilta.

Aikamoinen vauhtiveikko tuntuu pikkusisko olevan jo pienestä iästään huolimatta. Tänään teki myös yllätyshyökkäyksiä emännän housunlahkeisiin, eikä meinannut millään irrottaa otettaan ennenkuin meikäläinen tuli apuun ja sanoi pari valittua sanaa. Siinä se pikkusisko kyllä oppi, ettei se ollut lainkaan sallittua touhua. Muuten päivä on sujunut aika mukavasti, täytyy sanoa - yhdessä toisiimme tutustuen ja leikkien. 

Ihmettelen kyllä kovasti pikkuisen intoa nukkumiseen - meikäläisestä se tuntuu nukkuvan lähes koko ajan. Tosin silloin on hyvä aika käydä tarkemmin nuuhkuttamassa pikkuista, koska ei tarvitse pelätä noita yllätyshyökkäyksiä. Emäntä sanoo meille, että pikkuisen pitää saada nukkua, joten toisaalta aika nastaa, koska silloin lepäillään oikeastaan me isotkin tyttöset. Tosin ainakin toinen silmä auki - pitäähän meidän tietää mikäli pikkuinen lähtee liikkeelle.

Tiedoksi muuten se, että nukumme jo lähes kylki kyljessä - tosin pienellä hajuraolla vielä. 

Eikä isosiskon enää tarvitse mennä nukkumaan turvaan sängylle:)

Pikkusisko esittelyssä

Hellurei ja hellät tunteet - minä olen siis se kaivattu pikkusisko.

Emäntä ja isäntä kävivät hakemassa minut eilen illalla ja voi pojat, miten minua jännitti automatkalla. Onneksi matka ei ollut pitkä ja sain olla turvallisesti emännän sylissä. Taisin tosin syödä lähtiessä vähäsen liikaa, sillä oksensin kotiin päästyäni aikamoisen kasan ruokaa. Ei hätää, illalla kuitenkin ruoka maistui ja olin elementissäni.  Ja rodulleni uskollisena olen ollut paikalla aina ruoka-aikaan myös sen jälkeen:)

Minut on otettu hyvin vastaan ja miksei olisi, sillä osaan käyttäytyä tosi kiltisti ja olen todella söpö.

Olen kuulema kiltein ja rauhallisin pentu, joka meidän perheessämme on ollut, ainakin näin ensimmäisen vuorokauden perusteella. En kuitenkaan täysin ymmärrä miksi isommat huntterot juoksevat minua karkuun. En tekisi pahaa kärpäsellekään, vaikka myös niitä innolla tutkiskelen.

Minulla on kaksi upeaa siskoa ja täytyy sanoa, että meillä nuorimmilla ehkä synkkaa kaikista parhaiten. Ainakin leikit ovat olleet jo tänään sen suuntaiset, että homma luistaa hienosti. Ei meillä vaikeuksia vanhimman siskonkaan kanssa ole ollut, päinvastoin. Emäntä ja isäntä ihmettelevät miten helposti meikäläisen tulo on mennyt. 

Niin monta ihmeellistä asiaa

Hännän huiskutukset ja ilon haukahdukset teille kaikille:)

Meikäläisen viikko on ollut yhtä hulinaa ja olen edelleen täysin sen pyörteissä. Olen ollut reissussa ja pikkusisko on saapunut - joten menoa on riittänyt.

Viikonloppu meni varsinaisissa sutinoissa. Tiesimme, että eron hetki on lähellä, kun isäntä kantoi matkalaukkuja eteiseen. Voit siis hyvin kuvitella, että olimme siis onnemme kukkuloilla, kun pääsimmekin autoon mukaan. Ihan koko reissulle ei meitä kuitenkaan huolittu mukaan - meidät käytiin heittämässä serkkutytön luokse yökylään ja matka jatkui valitettavasti ilman meitä. Mutta se olikin meistä tosi nastaa:)

Aiemmin emme olleet tällaista reissua tehneetkään. Olimme ensimmäistä kertaa yökylässä ilman emäntää ja isäntää. Ja luulen, että se taisi emäntää jännittää enemmän kuin meikäläistä. Ja mitä tulee ikävään, niin taisi emäntään ja isäntään iskeä kovempi ikävä, koska jatkuvasti törmäsivät vastaaviin huntteroihin reissun päällä. Ja kuulemma nopean katselmuksen jälkeen labbikset taisi olla myös Maarianhaminassa yleisin koirarotu ja varsinkin mustat sellaiset, koska muita värityksiä ei vastaan tullutkaan. Ja ne varmaankin haukkuivat ruotsiksi, ainakin monessa paikassa huomasi suomenkielen olevan pahasti ainakin ihmisiltä olevan hukassa.

Viikonloppureissumme meni nopeasti ja voi sitä ilon määrää, kun emäntä ja isäntä tulivat meitä hakemaan kotiin. Vasta sillä hetkellä iski tajuntaani se, emäntä oli ihan oikeasti jättänyt meidät ja lähtenyt reissuun ilman meitä. No, meikäläinen antoi kotimatkalla tämän takaisin ja himmailin jälleennäkemisen intoani. Kotona sitten en enää millään enää viitsinyt murjottaa, vaan olin jo ihan ennallani.

Vauhdikkaan viikonlopun jälkeen eilen se sitten vihdoin tapahtui -  pikkusisko tuli kotiin. Eipä mennyt kauaa, kun meikäläisellä oli jo isosiskon rooli hallussa.  Ja miksei olisi, sillä pikkusisko on aivan ihastuttava, eikö vain? 

Ainoa asia, mikä ihmetetty illalla oli se, ettei pikkusisko tehnyt elettäkään siihen suuntaan, että olisi lähtenyt pois - hitsiläinen, sehän meinaa jäädä meille yöksi. Meille olikin turvallisempaa viettää koko yö korkealla sängyssä. Sinne ei pikkusiskolla ole varmaan pariin kuukauteen mitään asiaa.  Ja toisaalta en vielä uskaltanut nukkua lattialla, etten joudu tuon ihastuttavan huntteron maitohampaiden uhriksi:) 

Seitsemän yötä h-hetkeen

Aika on kulunut kuin siivillä - viikon päästä tähän aikaan pikkusisko on jo kotona. Oikeastaan jo vähän jännittää:)

Täytyy myöntää, että pikkusisko on jo nyt aikamoinen kaunotar ja söpöliini. Sopinee siis erinomaisesti meidän kahden olemassa olevan mustan kaunottaren joukkoon. Ja kun tarkemmin katsoo, näyttäisi meikäläisessä ja pikkusiskossa olevan ihan oikeasti hieman samaa näköä - pään siroudessa ainakin, myös emännän ja kasvattajan mukaan.

Vieläkään ei oikeastaan kotona näy uuden perheenjäsenemme tulo millään lailla. Pitäisikö minun olla jo huolissani?

Emäntä on tosin kaivanut kaksi kirjaa laatikon pohjalta. Toinen on Sari Haikan Koiran uusi kotilääkäri- kirja ja toinen on Tuire Kaimion Pennun kasvatus - pennusta kunnon koiraksi. Jälkimmäinen oli kovassa kulutuksessa meikäläisen tullessa taloon. Vaikka meitä huntteroita on jo kaksi, ei kertaus ole koskaan haitaksi. 

Ei huolta, tällä viikolla on tarkoitus hankkia kaikki tarpeellinen, mitä meiltä ei vielä löydy. Uuden turvaportin osto on ainakin ajankohtainen, sillä meikäläisen turvaportti on serkun käytössä. Mutta mikäli pikkusisko tulee yhtään meikäläiseen, ei hän portin takana kauan viihdy, vaan haluaa olla mukana menossa ja meiningissä. Toki joskus voi olla tarpeen erottaa meidät ja rauhoittua, joten portti tulee varmaan tarpeeseen. 

Emäntä puhuu jäävänsä pentulomalle. Siinä sitten punnitaan meikäläisen käyttäytyminen ja meikäläisen mahdollinen mustasukkaisuus, isosiskosta puhumattakaan. Äskenkin nimittäin iltalenkillä halusin pitää emännän kokonaan itselläni. Pitää muistutella, mikäli emäntä joutuu liikaa uuden pennun lumoihin. Tai voinhan aina tehdä emännän mustasukkaiseksi. Se onnistuu parhaiten kiinnittämällä isäntään enemmän huomiota. Se nimittäin tepsii aina loistavasti sekä meikäläisen, että isosiskon kohdalla:)

 

Viime päivinä on ollut tosi vauhdikasta, sillä olemme saaneet nauttia serkkukoiramme iloisesta seurasta:) Perjantaina kävimme serkkukoiran luona kyläilemässä. Kerroinko muuten aiemmin, että serkkukoira asuu 120 km päässä?  Aika pitkä automatka siis ja täytyy myöntää, että välillä on vaikeaa pysytellä tyynenä, kun tuntuu, että matka vaan jatkuu ja jatkuu. 

Meillä oli taas niin kivaa yhdessä, että eron hetkellä tuli itkut, lähinnä serkkutytöle. Meikäläisellä oli kiire autoon, etten vaan jää kyydistä.

Eipä mennyt serkkutytön itkut hukkaan. Eilen illalla pääsimme jatkamaan leikkejämme, kun serkkutyttö tuli vuorostaan meille. Ja mikä parasta - yökylään:) Siinä hyvä syy pusutteluun:)