Pikkuepeli siirtynyt seuraavalle tasolle - monessakin asiassa

Pikkuepeli on jo lähes sisäsiisti. Paino sanalla lähes, sillä muutamia vahinkoja on päässyt tapahtumaan, mutta pääosin näyttää hyvälle:) Aika nasta juttu.

Viimeiset kolme yötä pikkuepeli on ollut täysin "kuiva". Kun noihin kuiviin öihin lisätään muutama hienosti mennyt päivä, niin voidaan olla jo aika hyvillä mielin pikkuepelin kehittymisestä. Suunta on oikea, vai mitä?

Muutamia vahinkoja on päässyt sattumaan, mutta nuo vahingot voidaan laittaa kokonaan emännän piikkiin. Emäntä ei ole osannut vielä lukea pikkuepelin kieltä. Vasta jälkeenpäin emäntä on tajunnut, että pikkuinen on käynyt kertomassa hädästään. Toinen "ulospyytäminen" tapahtui ruokapöydän ääressä. Emäntä luuli, että pikkuinen on opettelemassa jo kerjäämisen taitoja. Eihän pikkuepeli moiseen sorru, vaikka meistä isommista huntteroista saakin välillä vähän huonojakin vaikutteita, sillä suoraan siitä oli vuorossa nimittäin olohuoneen parketin nesteytys. Voitte vain arvata, miten emäntää harmitti.

Pikkuepeli on kehittynyt myös hyppytaidoissaan. Enää meikäläisellä on siis yksi paikka, johon pikkuepeli ei vielä pääse hyppäämään - nimittäin makuuhuoneen sänky. 

Eilen illalla meillä oli taas tutut tsempalot käynnissä ja meikäläinen sinkoili olohuoneen sohvalta toiselle pikkuepeliä karkuun. Isäntä sanoikin, kun katseli pikkuepelin yrityksiä hypätä perässä, että muutama päivä ja pikkuepeli tulee meikäläisen perässä. No, isännän sanoista meni about 5 sekuntia, kun pikkuepeli oli sohvalla - säikähti muuten itsekin:) 

Pikkuepelille sattuu ja tapahtuu - nyt tiedetään myös, että pikkuepeli osaa uida:)

Eilen mökillä pikkuinen mulahti rantaveteen. Ja kyllä se luonto toimii, sillä pikkuepeli lähti heti uimaan, tosin aluksi väärään suuntaan. Ja mikä parasta - pikkupeli näytti tykkäävään kovasti, joten mikäs meitä vesipetoja enää pitelee:)

Meidän nuorempien meno on välillä niin vauhdikasta, että isosisko vaan katselee ja haukottelee. Järkevä hunttero, kun ei turhaan hötkuile. Ehtii monta kertaa hötkyilemään meidän nuorempien seurassa:)

 

www.blogit.fi

Kiinni jäätiin kesken parhaimpien tsempaloiden

Ette uskokaan minkälainen vauhtiveikko pikkuepeli onkaan. En tiedä johtuuko vauhti painostavasta ilmasta, pikkuepelin 13 vikon iästä, tästä upeasta seurasta vai mistä. Vauhtia on nimittäin niin, että muillekin piisaa. Meikäläisestä tämä on jotenkin outoa, koska tähän asti minä olen ollut meidän perheessä se, jolla on vauhtiveikon maine. Nyt se titteli on pahasti menossa pikkuepelille.

Tänään jäimme kiinni itseteosta. Ensimmäisen kerran isäntäväki tuli kotiin kesken pahimpien tsempaloiden - aika paha. Meillä oli pikkuepelin kanssa nimittäin leikki pahasti kesken tai oikeastaan aika railakas riehuminen. Isosisko on siitä fiksu, ettei näyttänyt osallistumistaan, ei  ainakaan isäntäväelle, joten riehuminen meni meidän nuorimmaisten piikkiin.

Isäntäväki oli poissa kotoa about tunnin. Heidän tehdessään lähtöä oli rauhaisaa - jäimme kiltisti kaikki kolme kaunotarta nukkumaan eteisen lattialle. Nyt taitaa emäntäkin tietää, että lähtötunnelmissa on aina vähäsen näyttelemisen makua ja varsinaiset riennot alkavat heti, kun auton perävalot häviävät näköpiiristä:)

Pikkupeli on kuitenkin aika mahdoton. Kaikki eteisen lattialle varmuudeksi pikkuepelille viritetyt sanomalehdet (ei siis vieläkään sisäsiisti) saivat kyytiä ja ette usko minkälaista silppua niistä saakaan aikaiseksi:) Kaikki olohuoneen tyynyt saivat kyytiä ja löytyivät hujan hajan olohuoneen lattialta. Harmiksemme meidän taidoillamme ei niitä osata vielä laittaa takaisin oikeille paikoilleen. 

No, sama vauhti jatkui heti takapihalla. Meikäläinen meni ensin edellä ja pikkuepeli perässä naskalihampaat pahasti edellä. Muutama kierros pihan ympäri ja asetelma muuttui. Meikäläinen menikin pikkuepelin perässä niin, että pikkuepeli pötki pakoon häntä vipattaen. Taisi alkaa  jo ihan jännittää, koska nosti karvat pystyyn. Emännän piti tulla keskeyttämään meidän ihanat tsempalot, sillä kävimme jo ihan ylikierroksilla. Olikin ihan hyvä juttu, koska sen jälkeen pystyimme keskittymään vähän rauhallisempiin asioihin, kuten oksien kanteluun - yhdessä toki:)

www.blogit.fi

Kääk - ensimmäiset harmaat

Voitte vain arvata, miten järkyttynyt emäntä oli, kun löysi isosiskolta tällä viikolla ensimmäisen harmaan karvan. Se on nyt sitten faktaa, että isosisko alkaa vanheta - kääk. 

Isosiskon vanheneminen näkyy harmaiden karvojen lisäksi myös muissa asioissa - isosisko ei enää hötkyile niin paljon kuin aikaisemmin tai läheskään niin paljon kuin meikäläinen. Meikäläinen on nimittäin meidän perheen ykköshötkyilijä. 

Polkupyöräilijät ja rullasuksilla viilettäjät ovat olleet isosiskon kauhistus ja suuren haukkumisen kohde - nyt isosisko kipittää niiden ohi muina miehinä. 

Vanheneminen näkyy myös viisastumisena, sillä jos jotakin ymmärrän emännän ja isännän puheista, niin sen, että isosisko on viisastunut ihan hurjasti:)

Tosin isosisko saattaa saada lisää harmaita karvoja tällä viikolla. Serkkutyttö on nimittäin tulossa meille hoitoon:)

Serkkutytön vierailua odotamme jo innolla. Luvassa on siis runsain mitoin vauhtia ja vaarallisia tilanteita - onhan meitä sitten neljä vauhtiveikkoa vipeltämässä.

www.blogit.fi

Elämä on ihanaa

Hellurei ja hellät tunteet!

Meikäläinen on nyt viimeistään päässyt varsinaisesti kesän makuun - meikäläinen on nimittäin lomaillut ja rentoutunut ihan urakalla. Ja lomaa on vielä kuulema jäljellä vaikka kuinka - tämä siis vain paranee:):) Kyllä koiranelämä on ihanaa:)

Meikäläinen on ollut siis ihan täpinöissään - emännän mielestä välillä vähän liikaakin:) Tätä hötköilyä ja hössötystä meistä vanhimmista huntteroista yritetään nyt vähäsen kitkeä pois, koska pikkuepeli kovasti katsoo meistä mallia ja tekee tietysti perässä, fiksu tyttö kun on.

Lomalla ollaan ehditty tekemään kaikkea kivaa. Täytyy nostaa meille karvapalleroille hattua. Syy hatunnostoon on selkeä - olemme reissanneet esimerkillisesti, vaikka kävimme toisella puolella Suomea. Ja piponnosto pikkuepelille, sillä onhan tuo mainio saavutus noinkin pieneltä huntterolta. Taisi olla meistä kaikista reippain matkustaja:)

Mutta mikäs meillä matkalaisilla oli ollessa, kun pissi- ja jaloittelutaukoja oli reilusti, eikä ruoka-aikoihinkaan tullut minkäänlaisia muutoksia.  Ihmettelin kuitenkin suuresti miten hyvin pikkuepeli ja isosisko tulevat toimeen jo keskenään. Nukkuivat reissussakin poski poskea vasten - ihania ja meikäläisen siskoja:)

www.blogit.fi

Mitäs me mustat kaunottaret

Jos meikäläinen lisäisi painoaan pikkusiskon vauhdissa, niin olisin pahassa pulassa. 

Pikkusisko on nimittäin tuplannut sekä kokonsa että painonsa meillä olleen kuukauden aikana. Hienosti kuitenkin etenee kasvukäyrällä sijoittuen haarukan keskipaikkeilla tai jopa sen alapuolelle.

Ruokaa on ollut siis riittävästi ja hyvän makuista, sillä ruokakuppi menee tyhjäksi joka kerta.

Samoin meikäläisellä, meikäläiselle  tosin maistuisi ruoka koko ajan, olenhan labbis ja kaikkiruokainen:) Jos saisin syödä kaikki mitä haluaisin, niin tuo painon tuplaaminen onnistuisi myös meikäläiseltä varmaankin aika nopeasti. Painon lisääminen on huomattavasti helpompaa, kuin sen laskeminen, joten siihen tilanteeseen joutumista pitää välttää. 

Mikäli pikkuepelin kasvu jatkuu samassa vauhdissa, ei mene enää kauaa, kun pikkusisko on saman kokoinen kuin me aikuiset huntterot. Tarkemmin kuin katsoo, niin pikkuepeli on ihan oikeasti meikäläisen näköinen. Olemme kuin kaksi marjaa? Ja mikä isosisko sitten on? Omaa luokkaansa oleva aivan uskomattoman upea hunttero.

www.blogit.fi

Takamus piiloon katseilta

Heipparallaa karvakuonot pitkästä aikaa:)

Meikäläinen on viettänyt hiljaiseloa viimeisen viikon.Kaikki aika on mennyt pikkusiskolta karkuun juoksemisessa. Tai oikeastaan, en edes voi juosta karkuun, koska pikkuepeli roikkuu hampaineen kiinni yleensä kaulassa tai jalassa. Taitaa olla sudelle sukua, koska yrittää teilata meikäläisen yksi jalka kerrallaan. 

Pikkusisko on ollut meillä nyt kuukauden. Täytyy sanoa, että pikkuepeli on oppinut talon tavoille aika hienosti, paitsi pidätyskykynsä osalta. Joku päivä tai yö on mennyt jo aivan loistavasti täysin "kuivana", mutta tuntuu tämä kuivuus kostautuvan heti seuraavaana päivänä tai yönä. Emäntä muistutteleekin, että 4 kuukauden iässä elimistö on vasta kehittynyt siten, että sisäsiisteys olisi mahdollista. Eli 16 viikkoisena ja ikää pikkuepelillä on tällä hetkellä 11 viikkoa. Valoa kohti siis ollaan menossa:)

Pikkupelistä isosiskoon - meikäläinen on aika herkku isosiskon mielestä, sillä hormonihyrräys on käynnissä edelleen. Ei väliä ollaanko sisällä vai ulkona, kimpussa on joka tapauksessa. 

Eikä siinä vielä kaikki - meikäläiseen iski joka pimun vaiva - juoksuaika. Se iski aikaisemmin kuin piti ja meikäläinen ei tykkää yhtään. Emännän mukaan olemme menossa isosiskon kanssa samaan kiertoon, tästä tämä aikaistus. Vai johtuuko se stressistä? 

Vaikka meikäläisellä on aika vetävän näköiset pökät, niin ei lohduta yhtään, meikäläistä ei ole tarkoitettu housut jalkaan. Ja juuri kun itse totuin niihin edes jotenkin, haluaa tuo pikkuepeli repiä ne pois meikäläisen päältä.

Täytyy sanoa, etttei meikäläinen ole ihan täydessä terässä juoksuaikaan. Päinvastoin, se on jotakin sellaista, mikä aiheuttaa meikäläisessä outoja muutoksia. Käyttäydyn hassusti ja haluan piilottaa takamukseni milloin tyynyn taakse ja milloin mihinkin - pääasiassa meikäläisen löytää kuitenkin verhon takaa piilosta.

www.blogit.fi

Ei saa työntää kuonoa joka asiaan

Jo on aikoihin eletty - aikamoinen muutos säässä viimeisen vuorokauden aikana. Ei pidä kuitenkaan valittaa, sillä tämähän on koiranilmaa parhaimmillaan; vettä tulee kuin saavista kaataen, lämpötila tippunut 20 astetta ja tuuli vie pienemmät mennessään. Onneksi pikkusisko on tuplannut kokonsa viimeisen kolmen viikon aikana, niin ei lähde niin herkästi tuulen mukaan. 

Isosiskoon tällainen keli vaikuttaa meistä kolmesta eniten - hän on niin hienoa neitiä, ettei halua tassujaan kastella. Isosisko menee tosi nopeasti terassille sateen suojaan ja ilmoittaa kuuluvasti haluvansa jo sisälle lämmittelemään. Meikäläistä ja pikkusiskoa ei keli haittaa, nythän on paljon helpompi olla ulkona, kuin esimerkiksi eilen. Ja vaikka eilen aurinko oli pilvessä, lämpöä oli lähes 30 astetta, joten auringossa oli aika tukalaa. No eipä mennyt aikaakaan, kun kaukaa kuului jylinää, joka lähestyi meitä uhkaavasti. Aluksi meistä kolmesta ei kukaan noteerannut ukkosta. Vähän kerrallaan jylinä tuli lähemmäs ja lopulta paukkui sellaisella voimalla, että lasit helisivät. Kyllä siinä vaiheessa vähän ihmeteltiin jokainen. Pelkoon ei kuitenkaan onneksi ollut syytä - emäntä ja isäntä käyttäytyivät aivan normaalisti, joten meikäläinenkin näytti pikkusiskolle hyvää esimerkkiä hienosta käytöksestä:)

Eilen jouduimme todella vaaralliseen tilanteeseen, kun ampiaisparvi hyökkäsi meidän tyttöjen kimppuun. Kaikki alkoi siitä, kun lähdimme emännän perässä tekemään ruokaa. Grillipaikkamme terassin reunalla on aivan mahtavan makoisaa heinää, mitä me tyttöset riensimme tuttuun tapaamme syömään. Samalla kun pistimme kuonomme terassin alle, alkoi tapahtua. Yht´äkkiä isosiskon kuonossa oli monta ampiaista ja meikäläisen ympärillä pyöri niitä niin etten laskuissa pysynyt. Myös jokunen amppari löysi pikkusiskon kauempaa terassista. No, emäntä sai sätkyn, kun isosisko yritti kuumeisesti saada amppareita kuonosta pois painaen kuonoa maata vasten. Emäntä loikkasi terassilta apuun ja pyyhki ampparit pois kuonosta ja muualta isosiskosta sekä meikäläisestä, nappasi pikkusiskon kainaloon ja eikun menoksi. Meikätytöt lähdettiin karkuun sen minkä tassuista pääsimme. Ampparit jäivät puolustamaan omaan pesäänsä, eivätkä lähteneet onneksi peräämme. Saimme kuitenkin aikamoisen sätkyn ja hepulikohtauksen, kun emäntä tutki mahdollisia vaurioita meistä kuumeisesti. Onneksi yksikään amppari ei ehtinyt meitä pistää. Ainoa joka tässä sai osuman, oli emäntä - yksi pistos jalkaan ja se kipu oli kuulemma aivan järkyttävä ja kesti yllättävän kauan. Onneksi emäntä otti piston puolestamme - emäntä sanookin, että puolustaa meitä leijonaemon lailla:) 

No, ampiaiset puolustivat kotipesäänsä omalla hengellään, sillä pelastuspartio Bernand & Bianca, eikun isäntä lähti samantien Raid-pullon kanssa matkaan. Eipä mennyt kauaa, kun pörinä ja kuhina terassilautojen alla ja ympärillä taukosi. 

Muistammekohan tämän episodin, kun seuraavan kerran menemme mökille. Työntääkö isosisko kuonon samaan paikkaan vai säikähtikö amppareiden hyökkäystä. Se jää nähtäväksi.

Mustasukkaisuus nostaa päätään

Nyt se on todettava - mustasukkaisuus on nostanut päätään meidän suhteessamme. 

Pikkuepeli on ollut meillä kohta kolme viikkoa ja nyt meikäläisen päässä on havaittavissa pientä mustasukkaisuutta. Ei paljon, mutta kuitenkin. Eniten tämä mustasukkaisuus liittyy emäntään. Emäntä on ollut meikäläiselle alusta asti "the one", joten ei ole mikään ihme, että uusi suloinen karvapalleromme tuntuu meikäläisen mielestä saavan välillä liikaa huomiota. 

Emännän kunniaksi on todettava, että hän pyrkii kohtelemaan meitä kaikkia kolmea tasavertaisesti eli hellyyttä ja rapsutuksia tulee kaikille tasapuolisesti. Vaikka tykkään pikkuepelistä jo ihan mahdottomasti ja meillä synkkaa tosi hienosti, niin mustasukkaisuus nostaa välillä päätään. Tuntuu kurjalta, kun en pääse aina mukaan, kun emäntä vie pikkuepeliä ulos. Ja pikkuepeli ei todellakaan ole vielä sisäsiisti, joten häntä kiikutetaan ulos enemmän kuin useasti ainakin meikäläisen mielestä. Luulisi tuossa vauhdissa oppivan aika nopeasti, ainakin emäntä luottaa siihen. Eikä tuo kiikuttaminen ole ollenkaan turhaa, sillä se toimii hienosti - aina ulos jotakin tulee. Mutta kuten arvata voitte, kyllä tulee vielä sisällekin:) Pikkuepeli tykkää kovasti ainakin Vallilan matosta, koska otti sen kohteekseen, mutta pääasiassa kuitenkin osuu sanomalehdelle - tassuaplodien paikka. Tosin sanomalehtiä kuluu - onneksi on tilaus voimassa:) Odotellaan ja opetetaan rauhassa - eihän pikkuepelillä ole ikää vasta kuin 10 viikkoa. 

Ja kyllä minä olen opettanutkin pikkuista. Kovasti katsoo mallia ja tekee perässä. Tässä on kuitenkin pieni riski olemassa, sillä pikkuepeli katsoo mallia sekä hyvässä, että pahassa. Emäntä onkin ottanut myös meidät jälleen kerran tehostetun käytöskoulutuksen piiriin. Kertaus on opintojen äiti ja meistä yritetään kitkeä samalla hötkyilemisemme pois. Siinä hommassa olemme kyllä tosi hyviä, joten tässä on emännällä työsarkaa kerrakseen. 

Pikkuepeli on kova puremaan ja voi noita  hampaita - ne ovat nimittäin niin järkyttävän terävät, että  meikäläiseltä pääsee välillä itku. Ja kyllä pikkuepeli niitä käyttääkin aika hanakasti, meikäläisellä on vaarassa jalat, kaula sekä korvanlehdet - nehän roikkuukin juuri sopivasti:) No, vaikka välillä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan liiakseen asti, olemme jo tosi hyvät kaverit. Meikäläiselle tulee jo ihan ikävä, jos pikkuepeli on liian kauan poissa meikäläisen näköpiiristä.

Eipä pikkuepeli ole ainoa, joka minua kiusaa tällä hetkellä. Isosiskolla jotenkin nuo hormonit hyrrää aika vauhdikkaasti. Nyt isosiskolla on nimensä mukaisesti juoksuaika, koska juoksee meikäläisen perässä suu vaahdoten ja haluaa nousta selkään. En muista, että meikäläiselle on moista touhua ollut. Varmaan johtuu iästä, taitaa tuommoinen touhu nimittäin olla aikuisten huntteroiden hommia. Mutta mikäs nyt on juoksennellessa, kun Suomen kesä on parhaimmillaan - itikat inisee ja paarmat pörisee:)

Suomen parhaat blogit