Hellurei ja hellät tunteet!
Jos viikonloppuna oli rauhallista koirarintamalla, niin se taisikin olla harhaa ja täysin epänormaalia. Pikkuepeli on nimittäin ollut viime päivinä ihan mahdoton, tuttuun tapaansa:)
Meikäläisellä on pitänyt kiirettä, kun on pitänyt juosta karkuun pikkuepeliä niin sisällä, kuin ulkonakin. Meikäläisen molemmat takajalat on kohta tuusan nuuskana, kun pikkuepeli roikkuu niissä jatkuvasti. Alkuviikko on siis ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä:) Onneksi pikkuepelin pentuhampaat on sentään jo vaihtuneet kunnon koiran hampaisiin. Eihän tätä puremista niillä naskaleilla olisi enää jaksanut kukaan, en edes minä.
Ja voi sitä meteliä, joka meistä kahdesta lähtee. Välillä ihan harmittaa isäntäväen ja isosiskon puolesta. Desibelit nousee meillä kahdella aika kovalle, kun leikki on ylimmillään. Siinä tarvitaan välillä jo isäntäväen avustusta, että desibelit saadaan laskettua jälleen normaalille haukkumisen tasolle. Ja mikä hupaisinta, isosisko katselee edelleen meitä huvittuneena vieressä tarkkaillen, ihan kuin tietäisi jotain mitä me nuoremmat emme tiedä.
Tuohon haukkumiseen liittyen, naapurin koira on edelleen meikäläiselle punainen vaate. Meikäläiselle ei näytetä hampaita kuin kerran, sen jälkeen jokainen sen minulle tehnyt kuulee kunniansa. En voi luonnolleni mitään:(
Tämä tilanne koettiin taas eilen iltalenkillä, kun näin tutun hahmon pitkällä edessä tulevan kohti. Vaikka matkaa oli vielä reilusti, meikäläinen virittyi tähän kohtaamiseen ei niin toivotulla tavalla. Kohdalla päästin äänijänteeni auki ja kerroin mistä kana pissii:)
Samalla lenkillä oli myös ilon aiheita. Saimme vastaamme nuoren uljaan naapurin uroksen. Ja me tytöt nuuhkuttelimme ja niin nuuhkutteli tämä uroskin. Ja sehän meille sopi - olemmehan me samaa lajia ja rotua. Myös väri kävi yksiin:) Pikkuepelimme oli ihan täpinöissään, innokkaimpana oli tekemässä tuttavuutta tämän uljaan uroksen kanssa, vaikka tapasivat vasta ensi kertaa. Ei siis mitään rajaa innokkuudella, olisi edes vähän esittänyt välinpitämätöntä. Eihän kaikkien urosten perään voi olla, vai voiko? Varmaan ovat jatkossa ylimpiä ystäviä, eikä komistus enää katsokaan meikäläistä enää sillä silmällä:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti