Hellurei karvakuonot!
Viikonloppuna törmäsin muutamaan uuteen tuttavuuteen; eläinmaailmassa meinaan.
Meikäläinen pääsi lähietäisyydeltä tutustumaan pienempiin ötököihin, nimittäin heinäsirkkaan sekä sisiliskoon tai oikeastaan sisiliskoihin. Joko niitä oli useampi tai sama lisko, pieni sellainen, pyöri yksikseen eri puolilla pihamaata.
Sisilisko aiheutti isosiskolle yökötysoireita, aika hupaisaa. Johtuikohan yökötys siitä, että muutama kesä sitten isosisko kuulema otti vauhdissa sammakon suuhunsa, mutta sylkäisi sen samantien pois ja yökkäsi. Ilmeisesti ei ollut kovin hyvän makuinen. Kuka nyt sammakoita syö, en minä ainakaan. Tuosta episodista alkaen isosisko on yökännyt joka kerta sammakon nähdessään:)
Tänä aamuna kukonlaulun aikaan emäntä koki varsinaisen yllätyksen. Pikkuepelin moniviikkoiset treenaukset tuottivat vihdoin tulosta. Pikkuepeli pääsi nimittäin vihdoin hyppäämään sängylle. Sohvalle hyppy on onnistunut jo pidemmän aikaa, mutta nyt päästiin taas seuraavalle tasolle.
Ja kyllä siitä ilo repesi, ei muilla, mutta pikkuepelillä kyllä. Onnistumisestaan pikkuepeli yllättyi itsekin. Häntä huiskasi, ettei paremmasta väliä ja emännän naama oli märkänä pusuista. Yksi kohta kasvoista jäi tulilinjalle, no nenä tietenkin. Siitä oli hyvä naukkasta innoistuneena kiinni, se ei kuitenkaan tuntunut emännästä hyvältä.
Nähtäväksi jää, onko meillä jatkossa joka aamu samanlainen tohina kukonlaulun aikaan.
Toivottavasti ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti