Hellurei ja hellät tunteet:)
Täytyy sanoa, että meikäläinen on ihan poikki. Tänään on ollut taas nimittäin aikamoinen vauhtipäivä ja nyt haluan vain nauttia lekottelusta.
Olimme kaikki kolme auttamassa mökillä isäntäväkeä pihahommissa. No, me huntterot oikeastaan touhusimme aika lailla omia juttujamme. Siis juoksimme, kahlasimme rantavedessä, kannoimme puun oksia, söimme savea, kaivoimme maata ja leikimme. Siis pikkusysteri söi savea ja kaivoi maata ja molemmat systerit kahlasivat. Mutta meikäläinen voi ylpeänä sanoa, että meikäläinen teki jotakin muuta kuin kahlaili - meikäläinen oli meistä rohkein - uskalsin nimittäin ainoana käydä vielä uimassa. Kylmäähän se vesi jo oli, piti pitää lämpöä yllä juoksemalla entistä kovempaa:)
Hienoa tässä päivässä oli myös se, että isosisko osallistui juoksuleikkeihin täydellä sydämellä. Kyllä sillä painolla vaan näyttää olevan merkitystä jaksamiseen. Kun isosiskolla painoa on nyt saatu pikkusen alas, niin se näkyy vauhdin ja aktiivisuuden lisäyksenä:):) Ja pallonheittokielto näkyy meissä kolmessa siten, että osaamme taas leikkiä keskenämme. Pallon korvasi tänään kuminen pikkuankka - se oli isosiskon lempilelu ja mikä parasta - se kelluu:)
Alkava viikko on meillä yhtä juhlaa. Pikkusisko täyttää huomenna puoli vuotta ja isosisko torstaina viisi vuotta:) Kyllä aika on mennyt nopeasti, tuntuu kuin pikkuepeli olisi vasta eilen tullut meille. Pikkuepelin vanheneminen tarkoittaa myös sitä, että pikkuepeli siirtyy kahden ruokailun päivärytmiin. Nyt kaikki kolme syömme kahdesti päivässä. Mielestäni se on nyt selkeämpää, sillä nyt ollaan kaikki samalla viivalla. Vaikka kuinka emäntä muisti antaa meillekin jotain purtavaa, kun pikkuepeli söi, niin haloo, kyllähän tyhmempikin hunttero ymmärsi, että pikkuepelillä oli ruokaa kupissa ja meillä ei.
Pikkuepelin koulu on ollut meikäläisen mielestä tosi kova juttu. Samalla kun pikkuepeliä on koulutettu, niin meikäläinenkin on päässyt takaisin siihen tottelevaisuuskuosiin, mikä meikäläinen oli ennen pikkusiskon tuloa. Kuluneella viikolla ollaan opeteltu hihnakävelyä ja voi pojat miten hienosti se on mennyt. Hihnatkaan eivät pahasti ole enää menneet ristiin, kun osaamme jo kävellä omilla puolillamme. No, koskaan ei voi olla täydellinen ja virheitä sattuu, niin meilläkin. Mutta siitä voimme taas ottaa oppia ja jatkaa harjoittelua. Kuitenkin voi jo rehellisesti sanoa, että kolmen viikon koulunkäynnillä on ollut jo aika iso merkitys ja muutos näkyy meissä kaikissa:):)
 |
 |
www.blogit.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti