No, siinähän kävi juuri niinkuin ennustin. Pikkuepelin jalanjäljissä olemme me vanhemmat huntterot joutuneet samaan koulutusputkeen kuin pikkuinen. Olemme nimittäin kohta viikon harjoitelleet pikkuepelille opetettuja juttuja. Täytyy sanoa, että me vanhemmatkin huntterot olemme oppineet uutta. Meikäläiselle tosin tuottaa hieman hankaluutta pidätellä intoa, kun innostun jo sanasta "koirakoulu". Meikäläinen on ihan täpinöissään kuullessaan emännän sanovan, että nyt mennään koirakouluun.
Meillä koirakoulua käydään yksityisopetuksessa sekä ryhmätyönä. Yksityisopetus tarkoittaa sitä, että menemme yksittäin "luokkaan", joka tässä tapauksessa on eteisemme. Kyllä vaan, tilaa eteisessä löytyy hienosti, koska kyseessä ei ole mikään tuulikaappi:)
Sillä aikaa, kun yksi meistä on koulussa, muut odottavat kiltisti vuoroaan turvaportin toisella puolella, vai onko se vauvaportti, no kuitenkin meille huntteroille hankittu. Oli muuten aika hyvä juttu, ettei isäntäväki ottanut turvaporttia pois huomattuaan, ettei pikkuepeli sitä tarvitse. Nyt se nimittäin on hyvässä käytössä, tosin meikäläinen saa senkin auki:) Portti ajaa asiansa myös esimerkiksi silloin, kun pizzakuski pimpottaa ovikelloa ja me huntterot innokkaina ryntäämme ovelle ottamaan ruokalähetyksen vastaan.
Koulunkäynti on hauskaa, olemme kaikki ihan innoissamme oppiessamme. No, sehän tietää palkkioita ja palkkiot ovat tunnetusti meidän herkkuamme. Vähän hupaisaa on se, että pikkuepeli näyttää meille isommille mallia esimerkiksi käsikosketuksessa. Tällaista meille isommille ei ole opetettu, niinpä katsoimme ihmeissämme, kun pikkuepeli käy koskettamassa emännän kättä ja saa palkaksi herkkupalan. Siitä se sitten lähti, katsomalla vähäsen mallia. Koulunkäynti jatkuu ja seuraavana vuorossa on hihnakävely - siihen meikäläinenkin tarvitsee apua, sillä minusta on tullut varsinainen vastaantulevien koirien innokas nuuhkuttaja. Siitä tavasta pitänee luopua - sitä kohti, päivä kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti